maanantai 16. helmikuuta 2009

KASKINEN PÄÄSI ERITYISALUEEKSI

Teuvan kunnan ja myös koko suomenkielisen Suupohjan kannalta oli merkittävää, että valtioneuvosto nimitti 12.2. 2009 Kaskisten kaupungin äkillisten rakennemuutosten alueeksi. Päätöstä edeltävänä päivänä oli vielä epävarmaa pääseekö Kaskinen, rannikko Suupohja tai suomenkielinen Suupohja ollenkaan erityisalueeksi. Asiaan vaikutti se, että rannikolla ja suomenkielisellä alueella joidenkin kuntien työttömyysprosentti on vielä lopettamispäätöstenkin jälkeen todella alhainen esim. Närpiö 3% ja Kristiinankaupunki 7%. Suomenkieliseltä alueelta ainoastaan Teuvan työttömyysprosentti kohosi merkittävästi eli 11%:iin. Kaskisten työttömyysprosentti nousi tietenkin korkeimmaksi eli 25%:iin, joten rakennemuutospäätös oli oikeutettu. Kaskinen sai yhteensä 2,7 milj. euroa, josta ESR -rahaa on 1,3 miljoonaa ja EAKR -rahaa 1,4 miljoonaa. EAKR on EU:n aluekehitysrahasto, ESR on Euroopan sosiaalirahasto.

Työ- ja elinkeinoministeriössä asiaa valmistelleen johtavan virkamiehen mukaan, vaikka päätös koski nyt pelkästään Kaskista, alueraja ei ole ehdoton. Näin ollen olisi tärkeää, että kehiteltäisiin muun muassa Teuvalla uusia innovoivia yrityshankkeita tai –laajennuksia. Hankkeille olisi nyt saatavissa merkittävää rahoitustukea. Alle 50 henkilön yritykset tulevat saamaan 20 % investointitukea ja yli 50 työntekijän yritykset 10 % kyseisen virkamiehen mukaan.

Lisäksi uusia yrityshankkeita voidaan tukea merkittävästi valtion omistaman Finnvera OYJ:n rahoituksella. On muistettava lisäksi, että meillä on käytettävissä Etelä-Pohjanmaan alueella normaalit aluekehitysrahat, nyt on vain löydettävä ja kehiteltävä uusia innovatiivisia kohteita. Toivon mukaan saamme niitä piakkoin aikaiseksi, koska Kaskisten rakennemuutosrahoitus on voimassa tämän ja ensi vuoden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti