tiistai 10. helmikuuta 2009

NOVA BUSINESS BOTNICA - hanke

Teuvan kunta päätti osallistua NOVA BUSINESS BOTNICA (NBB) - hankeeeseen. Hankkeen tarkoituksena on saada uusia yrityksiä ja uusia korvaavia työpaikkoja Suupohjan rannikkoseudulle ja Suupohjan seutukuntaan

Metsä-Botnia Ab ilmoitti 14.1.2009 päätöksestään lopettaa Kaskisissa sijaitsevan sellutehtaan. Tehtaan tuotanto lopetetaan vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana. Jos kaikki jäisivät työttömäksi nousisi Kaskisten työttömyysaste 27 %:iin (ennen lopettamista 5,6), Kristiinankaupungin noin 7 %:iin (ennen lopettamista 5,5), Närpiön noin 3 %:iin (ennen lopettamista 2,3) ja Teuvan noin 11 %:iin (ennen lopettamista 5,7).

Muita rakennemuutoksen työllisyysvaikutuksia on aiheuttanut se, että Metsäliitto-konserni ilmoitti lopettavansa Teuvan sahan toiminnan vuoden 2009 tammikuussa. Työpaikkoja vähenee 28, joista osa sijaitsee Kaskisissa, koska sahan tuotanto on jälkikäsitelty Kaskisissa.

Metsä-Botnian sellutehtaan lakkauttamisella on luonnollisesti suorat vaikutukset kuntien verotuloihin. On arvioitu, että taloudellisesti vaikeimmat vuodet tulevat olemaan vuodet 2010 ja 2011, jolloin mm. Teuvalla Metsä-Botnian tehtaan lopettaminen vähentää n. 500 000 eurolla verokertymää.

Nova Business Botnican (NBB) -hankkeen tarkoituksena on eri toimenpitein luoda perusta ja edellytykset korvaavalle yritystoiminnalle ja uusia korvaavia työpaikkoja kohdealueella (Kaskinen, Kristiinankaupunki, Teuva ja Närpiö). Hankkeen tavoitteena on saada aikaan merkittävä määrä uusia työpaikkoja ja useita uusia yrityksiä. Hankkeeseen palkataan projektipäällikkö ajaksi 15.1.2009 - 30.6.2010. Hankkeen kustannusarvio on 150 000 euroa, josta maakunnan liitot rahoittavat 70 000 euroa, Metsä-Botnia Oy 70 000 euroa ja toteutusalueen kunnat 2 500 euroa kukin. Hankkeen tehtävänä on yhdessä Metsä-Botnian, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa laatia toimintamalli Metsä-Botnian teollisuuskiinteistöjen ja teollisuusalueen sekä Kaskisten infrastruktuurin hyödyntämiseksi, jotta aluetta voidaan markkinoida kiinnostuneille potentiaalisille toimijoille. Alueesta jalostetaan vetovoimainen yrityspuisto. Selvitetään kiinnostus saada alueelle mm. uusiutuvaan energiaan, konepajateollisuuteen ja elintarvikejalostukseen keskittyviä yrityksiä.

Hanketta valmistellut työryhmä toimii hankkeen ohjausryhmänä, lisäksi hanketta varten perustetaan pienempi projektiryhmä, johon tulee edustajat rannikon ja Teuvan yrityksistä, Metsäliitosta, rahoittajatahoilta, Metsä-Botniasta, AMO-ohjelmasta sekä muista mahdollisista sidosryhmistä.

Teuvan kunnan ja koko seutukunnan kannalta olisi todella tärkeätä, että hankkeen kautta saataisiin uusia yrityksiä tai yrityslaajennuksia käyntiin ja näin luotua uskoa tulevaisuuteen. Odotetaan mielenkiinnolla tuloksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti