keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Teuvan uusi kirjastonjohtaja tulee Kestilästä

Teuvan kirjastonjohtajan virka laitettiin hakuun viime vuoden puolella. Hakuaika päättyi 2.12.2009, ja hakemuksia tuli 5 kpl. Varhais- ja koulutuslautakunta haastatteli vuoden 2010 alussa neljää hakijaa, päätyen kuitenkin siihen, että hakuaikaa jatketaan vielä 15.3. saakka. Jatkohaussa saatiin neljä hakemusta lisää. Haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa, jotka kaikki ovat tehtävään päteviä. Haastattelu suoritettiin kirjastossa 22.3.2010.
Varhais- ja koulutuslautakunta oli hyvin mielissään siitä, että Teuvan kunta ja sen tasokas kirjasto kiinnostaa päteviä kirjastoalan ihmisiä. Varhais- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti kokouksessaan 8.4.2010, että virkaan valitaan FM Aki Rossi Kestilästä. Aki Rossi on 36-vuotias ja pätevöitynyt kirjastoalalle vuonna 2009. Hänellä on laaja-alainen koulutustausta ja hyvä yleissivistys. Hän on työskennellyt aikaisemmin mm. arkeologina työnjohtotehtävissä. Aki on perheellinen ja hänellä on eläinlääkäri vaimonsa kanssa kaksi alle kouluikäistä lasta. Aki aloittaa työnsä Teuvalla 3.5. ja on tulossa perheensä kanssa tutustumaan kuntaan lähiaikoina.
Toivotamme Akin ja perheen sydämellisesti tervetulleeksi Teuvalle. Teuvan kirjasto on merkittävä ja tasokas alueellinen kulttuurilaitos. Teuvalla osataan arvostaa kirjastoa, ja palvelututkimuksissa se saa aina hyvät arviot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti