tiistai 25. toukokuuta 2010

Toimeentulotuen menot kasvussa Teuvalla ja Suupohjassa

Sain juuri käsiini tuoreen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportin vuodelta 2009. Raportin mukaan toimeentulotuen bruttomenot kasvoivat koko maassa edelliseen vuoteen verrattuna 17 prosenttia. Vuonna 2009 yli kymmenen vuotta jatkunut toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrän väheneminen kääntyi kasvuun. Vuoteen 2008 verrattuna toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä lisääntyi koko maassa arviolta 10 prosenttia.
Teuvalla toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä oli 187, kun se edellisenä vuonna oli 173 eli kasvua oli noin 8 %. Toimeentulotuen bruttomenot kasvoivat Teuvalla noin 21 % vuoteen 2008 verrattuna. Suuntaus oli sama kaikissa LLKY:n kunnissa. Kasvuprosentti oli suurin Teuvalla (Kauhajoki 20 %) ja pienin Isojoella 1 %. Muutos osoittaa, että useat perheet ovat ahtaalla taloutensa kanssa, työttömyysprosentin korkea luku näkyy selvästi Teuvalla ja seutukunnassa.
Tulevan vuoden 2011 budjettia ollaan pian taas rakentamassa. Kunnallisveron ja muiden maksujen korotukset ovat ehkä jälleen mietinnässä. On syytä kuitenkin huomata, että pienituloisimmille ja mm. toimeentulotukea saaville pienetkin veronkorotukset maksujen korotuksista puhumattakaan voivat olla todella ahdistavia.
Vuonna 2005 tehtiin eräässä keskikokoisessa kaupungissa vertailu paljonko 18 prosentin kunnallisvero on todellisuudessa vähennykset huomioon ottaen. Vähennysten takia pienituloisimmat maksoivat kunnallisveroa selvästi vähemmän kuin muut niin kuin oikein onkin. Toisaalta jo 10 000 – 14 999 euroa vuodessa ansainneiden kunnallisveroprosentti oli 13,4 prosenttia, vain prosenttiyksikön verran vähemmän kuin keskimääräinen veroprosentti (14,5 prosenttia). Laskelman mukaan 20000-35000 euroa vuodessa ansaitsevien todellinen veroprosentti oli noin 14,7.

Johtopäätöksenä toteaisin, että menotaloudessa pitää laittaa ”suu säkkiä myöten”, eikä olla heti korotuslinjalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti