tiistai 17. elokuuta 2010

Teuva tukee kotihoidon, palveluasumisen ja laitoshoidon palveluverkon kehittämistä

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä on viranhaltijatyönä laatinut selvityksen kotihoidon, palveluasumisen ja laitoshoidon nykytilasta sekä kehittämisvaihtoehdoista jäsenkunnissa. Raportissa on selkeästi eritelty eri palvelumuotojen sisältö ja kriteerit sekä palvelujen tämän hetkinen jakaantuminen kuntien kesken. Myös ostopalvelut löytyvät raportista.

Ongelmakohtina raportissa nostetaan esiin palvelutuotannon laitospainotteisuus eli alueella on suhteellisesti liikaa terveyskeskusten vuodeosastopaikkoja ja vanhainkotipaikkoja. Sen sijaan tehostetun palveluasumisen paikkoja on liian vähän erityisesti Teuvalla, jossa käytännössä kaikki palveluasuminen on tavallista palveluasumista eli näissä yksiköissä ei ole yöaikaista henkilökuntaa. Toinen painopisteongelma on, että alueella ei ole tarjolla riittävästi tehostetun palveluasumisen paikkoja muistihäiriöisille.

Kunnanhallitus antoi tukensa selvityksessä esitetyille strategisille linjauksille. Teuva pitää oikeana pyrkimyksenä siirtymistä laitoshoidosta ennakoivaan toimintatapaan ja avopalvelujen kehittämiseen. Tähän pyritään ensi vaiheessa muuttamalla vanhainkoteja tehostetun palveluasumisen yksiköiksi. Terveyskeskusten vuodeosastoja puolestaan pyritään kehittämään niin, että niiden toiminta painottuisi akuuttien tapausten hoitoon ja kuntoutukseen, kun taas pitkäaikainen hoiva järjestettäisiin em. tehostetun palveluasumisen yksiköissä ja kotiin tuotettavien palvelujen avulla.

Koko LLKY:n toiminta-alueella on lähivuosina nähtävissä tarve kymmenien asiakaspaikkojen lisärakentamiselle muistihäiriöisille, tämän vuoksi Teuvan kunta on valmis käynnistämään suunnittelun noin 24-paikkaisen dementiayksikön rakentamiseksi LLKY:n käyttöön, mikäli voidaan riittävällä varmuudella taata seudullinen sitoutuminen yksikön käyttöön.

Lehtiharjun toiminnot esitetään säilytettävän nykyisellään, mutta kunta näkee tärkeäksi, että yksikössä tarjottavan hoidon taso pidetään riittävän korkeana ja tarvittavat psykiatrisen konsultaation palvelut turvataan.

Teuvan kunta pitää myös tärkeänä, että koko LLKY:n toiminta-alueella noudatettaisiin jatkossa yhtenevää henkilöstömitoitusta. Esitetyt palvelurakennemuutokset edellyttävät myös merkittäviä investointeja Teuvan kunnalta. Seudullista dementiayksikköä Teuvan kunta esittää rakennettavaksi Lehtiharjun läheisyyteen Mäntyniemen palvelukodin yhteyteen.

Palveluja on tulevaisuudessa entistä enemmän siirrettävä avopalvelun suuntaan. Palveluverkon uudistamistyön valmistelu on ollut erittäin haasteellinen tehtävä LLKY:n viranhaltijoille, mutta valmistelussa on onnistuttu mielestäni hyvin. Viranhaltijat ovat osoittaneet visiointikykyä ja katsoneet kauas tulevaisuuteen. Palveluverkon uudistamisen myötä tullaan saamaan myös kustannussäästöjä, ja kansalaiset saavat oikeaa palvelua oikeassa paikassa. Kiitos hyvästä valmistelusta, tästä on hyvä jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti